Eng  |  Rus  |  Lat   |  Fin  |  Sve  |  

Hapyhuulten leikkaus

Hapyhuulten muodon korjaaminen

Liian suuret tai epäsymmetriset häpyhuulet saattavat olla naisille kiusalliset ja aiheuttaa jopa fyysistä kipua. Enemmän ongelmia aiheuttavat tavallisesti pienet häpyhuulet, jotka ovat hyvin ulkonevat ja epäsäännöllisen muotoiset.Yleensä on tämä synnynnäinen ongelma, mutta se voi johtua myös vanhenemisesta ja synnytyksistä. Liian suuret häpyhuulet saattavat aiheuttaa epävarmuutta intiimisuhteissa ja jopa kipua käyttäessä tiukempia vaatteita, urheiltaessa tai yhdynnässä. Tulehdusvaara saattaa myös lisääntyä koska häpyhuulten alue hikoilee helpommin ja bakteereilla on sopivampi kasvualusta.
Häpyhuulien muodon korjauksen lisäksi useat naiset haluavat myös emättimen korjausleikkausta. Tämän leikkauksen yhteydessä kiristetään emättimen lihaksia, jotka ovat venyneet synnytysten ja iän myötä. Emättimen korjausleikkaus tulisi suorittaa vasta sitten, kun lapset on synnytetty. Uusi synnytys saattaaisi aiheuttaa uusia repeämiä tai repiä vanhat auki. Häpyhuulten leikkaus voidaan tehdä ennen synnytyksiä. Kyseessä ei ole vaikea leikkaus, mutta se on kuitenkin kirurginen toimenpide ja ennen päätöksentekoa tulisi harkita kaikki eri vaihtoehdot. Ennen leikkaukseen menemistä kannattaa neuvotella myös oman gynekologin kanssa ja kysyä hänen mielipidettä.

Hapyhuulten leikkaus

Häpyhuulten korjausleikkaus voidaan suorittaa usealla eri tavalla. Käytettävä tekniikka riippuu potilaan ongelmista ja kirurgin valinnoista.
Pienten häpyhuulten leikkaus suoritetaan:

  • skalpellilla
  • laserilla
  • kirurgin saksilla.

Laserilla voidaan tehdä suora ja tasainen viilto. Kirurgin kannalta tämä on helpoin ja mukavin tapa. Laseria käytettäessä on tulos silti epäluonnollisin, sillä ihmisellä ei ole todellisuudessa yhtään suoraa linjaa. Tämän vuoksi useimmat potilaat haluaavat leikkauksen tehtävän mieluummin skalpellilla tai saksilla, jotka antavat luonnollisemman tuloksen.
Häpyhuultenleikkaus tehdään yleensä paikallispuudutuksessa. Jos häpyhuultenleikkauksen lisäksi tehdään muita toimenpiteitä (esim. vatsan tai emättimen korjausleikkaus) niin käytetään nukutusta. Yksinkertaisimman leikkauksen yhteydessä leikataan ylimääräinen kudos ja iho ja sitten haava ommellaan itsestään sulavilla ompeleilla. Kyseinen haava paranee kuitenkin kauemmin ja ulkonäkö ja väri eivät ole niin luonnollisia. Toinen mahdollisuus on tehdä kolmion muotoinen viilto pienen häpyhuulen sisäpuolelleja ylimääräinen iho kiristetään sisäänpäin.
Usein käytetään tekniikka jossa poistetaan kiilamainen pala pienestä häpyhuulesta, jonka jälkeen muu kudos ommellaan kiinni.Tätä tekniikkaa käyttäessä arpi jää melko huomaamattomaksi. Toisia monimutkaisempia tekniikoita käytetään silloin kun halutaan saman leikkauksen yhteydessä muotoilla esim. klitoriksen ympärillä sijaitsevaa ihoa tai lantionpohjalihaksia (emättimen muotoiluleikkaus). Suuria häpyhuulia pienennettäessä tehdään tavallisesti rasvaimu. Potilaalle sopivimman menetelmän valitsee kirurgi, joka ottaa huomioon potilaan toiveet ja erityispiirteet.

Ennen toimenpidetta ja sen jalkeen

Häpyhuulten leikkaukseen tulee valmistautua perusteellisesti. Täytyy keskustella kirurgin kanssa minkälaista tulosta odotetaan ja miten se parhaiten saavutettaisiin. Lääkärille tulee ehdottomasti kertoa sairaushistoria, allergioista ja sairauksista mitä olette kärsineet tai mitä sairastatte parhaillaan. Kirurgi saattaa suositella tiettyjen vitamiinien käyttöä ennen leikkausta, jotta toipuminen sujuisi mahdollisimman nopeasti. Pari viikkoa ennen häpyhuultenleikkausta ja pari viikkoa sen jälkeen ei saa tupakoida eikä käyttää aspiriinia. Tupakointi supistaa valtimosuonia,, vaikuttaa huonosti kudosten verenkiertoon ja sen vuoksi estää toipumista ja arvet jäävät suuremmiksi. Aspiriini jälleen ohentaa verta ja lisää verenvuodon riskiä. Kirurgin antamia ravintosuosituksia kannattaa soveltaa .
Ennen häpyhuultenleikkausta otetaan verikoe, virtsakoe ja tehdään myös raskaustesti. Leikkauksen jälkeen tulisi kotona tai hotellissa olla valmiina kaikki lääkkeet ja särkylääkkeet, jääpusseja turvotuksen vähentämiseksi ja mukavat ja ilmavat alushousut. Kyseessä ei ole kovin monimutkainen leikkaus. Kevyemmän työn kanssa voi aloittaa jo viikon kuluttua. Seuraavan 6–8 viikon ajan tulisi välttää tiukkojen alusvaateiden käyttämistä (esim. stringit), yhdyntää, urheilua ja tamponien käyttöä. On hyvin tärkeää pitää leikkausalue puhtaana, välttäen siten tulehduksia ja muita komplikaatioita. Wc:ssä käynnin jälkeen olisi hyvä puhdistaa intiimialue Aloe Veralla. Tarkemmat ohjeet häpyhuulenleikkauksen jälkeiseen hoitoon annetaan klinikalta. Lopullinen tulos on nähtävissä 3–4 kuukauden kuluttua.

Intiimialueen hoito

Intiimialueen puhtaus on tärkeää erilaisten sairauksien ehkäisemisen kannalta. Intiimialuetta tulisi pestä vähintään kerran päivässä. Hyvä olisi tehdä sitä sekä aamulla että illalla. Pesuaineena tulisi käyttää intiimipesuun tarkoitettua pesugeeliä. Pestä voi myös pelkällä haalealla vedellä. Tavallisia saippuoita tai suihkugeelejä ei suositella, sillä ne voivat vahingoittaa luonnollista mikrobiympäristöä ja aiheuttaa tulehduksia.
Naisilla on usein ongelmana hiivasieni, joka saattaa aiheuttaa ongelmia, jos tasapaino on häiriintynyt. Hiivasienen leviämistä saattavat aiheuttaa pitkäaikainen antibioottien käyttäminen, ehkäisypillerit, huono tai liiallinen hygienia, myös allergisuus pesuaineille (pesujauhe, suihkugeeli jne.). Oireita ovat kutina, ryynimäinen valkovuoto, kipu yhdynnän ja virtsaamisen aikana. Haavaumia ja turvotusta saattaa myös esiintyä . Epävarmoissa tapauksissa on ehdottomasti otettava yhteyttä gynekologiin tai perhelääkäriin.
Toinen yleinen ongelma on sukuelinherpes. Tämä sairaus leviää sukupuoliteitse ja siltä on mahdollista suojautua vain kondomia käyttämällä. Sukuelinherpes ei aiheuta oireita kaikilla, mutta jos sen on kerran sairastanut, siihen sairastuu helposti uudelleen. Kivuliaisuus, kutina, huonovointisuus, päänsärky, kuume, lihassärky ovat yleiset oireet. Lopuksi ilmantuu sukupuolielimiin pieniä punaisia paukamia, jotka myöhemmin kehittyvät rakkuloiksi. Oireiden esiintyessä on otettava yhteyttä lääkäriin

Hinta: alk. 639 EUR

Haluan yksityist? konsultointia

H?pyhuulten leikkaus

  • Leikkauksen kesto: 1–2 tuntia
  • Sairaalahoito / P?iv?kirurginen toimenpide : P?iv?kirurginen toimenpide
  • Anestesia: Tavallisesti paikallispuudutus, joskus my?s yleisanestesia. Riippuu my?s potilaan toiveista.
  • Toipuminen: Ty?h?n voi palata voinnista ja ty?n luonteesta riippuen 5–8 p?iv?n kuluttua. 6–8 viikon ajan tulisi v?ltt?? tamponien, stringien ja hyvin tiukkojen alushousujen k?ytt??, urheilua sek? yhdynt??. Tarkemmat ohjeet antaa kirurgi, esimerkiksi siit?, milloin seksin voi aloittaa leikkauksen j?lkeen. Ompeleet tehd??n yleens? itsest??n sulavilla ompeleilla, ja ne sulavat parin viikon kuluessa.
  • Sivuvaikutukset: Oikein suoritettu toimenpide ei aiheuta muutoksia tuntoherkkyydess?. Kipua saattaa aiheutua hermojen vaurioitumisesta.
  • Arpien h?vi?minen: Arvet ovat eritt?in pieni? ja ne sijaitsevat huomaamattomasti luonnollisissa ihopoimuissa. Yleens? niit? ei huomata.
  • Riskit: Jokaiseen leikkaukseen liittyy riskej?. Riskej? ovat anestesiaan liittyv?t reaktiot, verenvuodot, tulehdusvaara, turvotus, verenpurkaumat ja tuntoherkkyyden muutokset.
  • Tuloksen pysyvyys: Yleisesti ottaen pysyv?, mutta esimerkiksi synnytys voi aiheuttaa repeytymi? ja venytt?? lihaksia ja saattaa muodostua aiheelliseksi tehd? lantiopohjalihasten leikkaus.
  • Hinta: 639 - 960 EUR
Bookmark and Share