Eng  |  Rus  |  Lat   |  Fin  |  Sve  |  

Arpien korjaaminen

Arpien korjaus – kauniimpi ja sileampi iho

Ihon vaurioituessa muodostuu arpikudos. Arvet eivät yleensä aiheuta ongelmia, niitä halutaan poistaa pikemminkin kosmeettisista syistä. On muistettava että yhtään arpea ei pystytä poistamaan kokonaan. Niitä voi kuitenkin peittää, tehdä huomaamattomammiksi ja pienemmiksi. Hyvin useilla ihmisillä esiintyy ja aiheuttaa ongelmia aknearvet ja arpijuovat.
Tärkeintä on arpien ennaltaehkäisy ja arpien hoidon aloittaminen mahdollisimman pian. Voidaan Kokeilla voi voiteita, kosmeettisiä hoitoja ja äärimmäisessä tapauksissa plastiikkakirurgiaa. Arvet tulee suojata ehdottomasti auringolta, jotta ne eivät pigmentoituisi. Silikonilaastareita tai aurinkovoiteita voi käyttää siihen tarpeen, joiden suojakerroin on 30–50. Jos haava on paranemisvaiheessa, tulisi välttää sen liikkumista, sillä verenvuodon lisäksi arvesta voi muodostua paksumpi, jos arven reunat pääsevät liikkumaan. Välttää tulisi myös liian kiireellistä hoitoa, sillä se saattaa vaikeuttaa haavan parantumista.

Arpien tyypit

Arvet voidaan luokitella aiheuttajan mukaan seuraavasti:

  • aknearvet (hoitamatta janeiden kyhmyjen ja kystien seurausta)
    arpijuovat eli striat (muodostuvat kollageenis?ikeiden repeytyess?)
  • leikkaukseen ja traumaan liittyv?t arvet

Aknesta jää joko jääsirpaletta muistuttavat arvet, jotka ovat suhteellisen pieniä poimureunaisia monttuja, joita on eniten poskissa; atrofiset arvet, jotka ovat litteitä ja matalia ja muuttuvat aikaa myöten vaaleammaksi; hypertrofiset arvet ja keloidiarvet, jotka ovat suurempia, ihosta kohollaan olevia ja väriltään punertavia. Keloidiarvet saattavat levitä ihovaurion kohdasta kauemmas.
Arpijuovat eli striat esiintyvät lähes kaikilla ihmisillä. Iholle muodostuu punertavia, purppuranvärisiä tai vaaleita juovia, jotka muuttuvat ajan mittaan vaaleammiksi tai myös tummemmiksi. Niiden muodostumiselle on useita syitä, yleisin todennäköisesti raskaus ja puberteetti-iässä tapahtuvat hormonaaliset muutokset sekä nopea kasvaminen sekä painonmuutokset. Arpijuovien syntyyn voi olla yksinkertaisesti taipumusta tai ne ovat hormonihoidon aiheuttamia (esim. ehkäisypillerit). Arpijuovia muodostuu paikkoihin, joissa on enemmän rasvakudosta ja ihon kestävyys on heikentynyt, naisilla lantioihin, reisiin, pakaroihin, vatsaan ja rintoihin ja miehillä selkään, lantio-osaan ja reisien ulkosivuille. Arpijuovia on mahdollista välttää noudattamalla terveellisiä elämäntapoja ja käyttämällä raskauden aikana arpijuovia ehkäiseviä voiteita.
Leikkauksen ja vamman jälkeiset arvet. Jokaisesta leikkauksesta jää jonkinlainen arpi. Sen muodostuminen riippuu henkilöstä, hänen iästä, ihotyypistä, verenkierrosta,haavan syvyydestä, sijaintipaikasta ja suunnasta. Keloidiarpia esiintyy enemmän tummaihoisilla ihmisillä. Hypertrofiset arvet paranevat aikaa myöten ja muuttuvat lopulta lähes huomaamattomiksi. Paraneminen saattaa kuitenkin kestää useita vuosia. Arpikontraktuurat muodostuvat palovamman seurauksena. Palovammassa hyvin laaja-alainen ihon tuhoutuminen aiheuttaa sellaisen arven, joka alkaa kiristää ihon reunoja. Leikkauksesta jääneitä arpia voidaan jossain määrin hoitaa voiteilla ja erilaisilla kosmeettisilla hoidoilla, mutta arpikontraktuura voi parantaa vain leikkauksella.

Arpien hoito

Helpoin tapa hoitaa arpia on käyttää voiteita. Niitä tulisi käyttää raskauden aikana sekä leikkausarpien ensimmäisenä hoitomenetelmänä. Arpijuovien hoitovaihtoehtoja ovat myös tretioniini, C-vitamiini, joka panee ihon tuottamaan kollageenisäikeitä sekä AHA-happoja, joilla on kuoriva ja tasoittava vaikutus. Voiteet tehoavat paremmin pienempiin arpiin, jolloin ihovaurio ei ole niin suuri.
Jos arpi on suurempi niin apua voi löytää erilaisista kosmeettisista hoidoista. Kyseisiin hoitoihin tulee valmistautua etukäteen ( erityisillä voiteilla) ja ne vaativat toipumisaikaa,esimerkiksi kuorinnan jälkeen iho kuoriutuu lähes viikon ajan.

  • Laserhoito stimuloi kollageenin tuotantoa, uudistaa solujen v?liainetta ja takaa nopean toipumisen.
  • Kemiallinen kuorinta poistaa vaurioituneet ihokerrokset ja stimuloi uusien solujen, kollageenin ja kosteutta sitovien aineiden muodostumista. Ihon pintakerroksen kemiallista kuorintaa tekee kosmetologi
  • Mikrohionta poistaa arpeutuneen ja ep?yhten?isen s?vyisen marraskeden hiomalla sit? pienill? kiteill?.
  • Arpijuovien hoitoon k?ytet??n lis?ksi happamia kuorinta-aineita, jotka aiheuttavat iholle auringonpolttamaa muistuttavan ns. haavan, jonka parantuessa kasvaa uusi ja kauniimpi iho. T?m? menetelm? sopii vain alle vuoden vanhan arven hoitoon.

Jotkut arvet pystytään poistamaan vain leikkauksen avulla. Arpikontraktuurien poistamiseksi voidaan siirtää arven paikalle muualta vartalosta tervettä ihoa ja ommella se pienillä tikeillä. Pääasiallisin arpileikkauksissa käytetty tekniikka on arven peittäminen ihon luonnollisiin poimuihin. Kasvoissa sijaitsevat arvet on helpointa leikata pois, ja ommella iho hyvin pienillä tikeillä uudelleen kiinni.

Bookmark and Share